St Michel -ravien kävijätutkimus kertoo, että ravivieraat käyttivät tänä vuonna viikonvaihteen aikana rahaa noin kolme miljoonaa euroa. Summasta ravirata-alueella käytettiin hieman yli puolet. Vuosi s...
Vuoden 2023 St Michel -viikonloppu oli yhtä huippusuoritusten tykitystä. Kaikki huipentui sunnuntain St Michel -ajoon, jossa suomalaistähti Hierro Boko huudatti kotiyleisöä ja voitti ällistyttävällä 0...
Olitko paikan päällä Mikkelissä – vastaa St Michel-kävijäkyselyyn! Tervetuloa vastaamaan kävijäkyselyyn, joka on tarkoitettu tapahtumaan paikan päällä osallistuneille. Palautteesi auttaa meitä k...
Mikkelissä saatiin todistaa lauantaina historiallista hetkeä, kun kylmäveristen Suurmestaruudessa mentiin kovempaa kuin koskaan aiemmin. Kylmäverikisassa 14,5-vauhtia avannut ja 16,7-lukemiin kierroks...
Kesän vauhtijuhla on käsillä, kun St Michel -viikonloppu tarjoaa huippuraviurheilua tuutin täydeltä 15.-16. heinäkuuta. Sunnuntain huipentavassa St Michel -ajossa Örjan Kihlströmin ajama ruotsalaistäh...
Heinäkuun huippuviikonloppuun 15.-16.7. kuuluu ravielämysten lisäksi myös musiikillisia kohokohtia. Ennen lauantain ravien alkua klo 12 jäähallikonsertissa areenan valtaa Benjamin, sunnuntaina samaan ...
Ensi viikonlopun vauhtimailin viimeiset paikat menivät Pekka Korven American Herolle ja Tapio Perttusen Mask Offille. Ruotsista saapuu Hail Maryn (kuvassa) ja Mellby Jinxin lisäksi Petri Salmelan valm...
Daniel Wäjerstenin valmentama viisivuotias Mellby Jinx saapuu Mikkelin vauhtimailille 16. heinäkuuta. Vahvan alkukauden tehnyt ruuna sijoittui viime kerralla Bodenin suurkilpailussa kolmanneksi ja kil...
Finlandia-ajon vienyt Stoletheshow (kuvassa) jahtaa uutta suurvoittoa Suomessa heinäkuun puolivälin St Michel -ajossa. Norjalaisen Frode Hamren valmentama ori on menestynyt viime kausilla erinomaisest...
Vajaan kolmen viikon kuluttua ravattavassa St Michel -ajossa nähdään itseoikeutetusti Suomen tämän hetken kovakuntoisin hevonen Hierro Boko (kuvassa). Hannu Korven valmennettava teki kesäkuussa voitok...
Suosiollinen kehitys St Michel -viikonlopun palkintotasossa jatkuu myös tänä kesänä. St Michel -ajon voittaja kuittaa sunnuntaina 16. heinäkuuta jälleen 80 000 euroa sekä lisäksi rataennätyksen rikkou...
Huiman nelivuotiskauden tehnyt Derbyvoittaja Dusktodawn Boogie on ensi kesän St Michel -ajon ensimmäinen kiinnitys. Kenneth Danielsenin tamma voitti tänä vuonna kahdeksan kertaa aloittaen jo tammikuus...
Run For Royalty ja Janne Korpi ovat olleet ravikesän ykkösnimet, sillä parivaljakko nappasi sunnuntaina Suur-Hollola-ajon jatkoksi myös St Michel -ajon voiton, tällä kertaa pienenä yllättäjänä. Ykkösr...
St Michel -viikonlopun avauspäivä huipentui kylmäveristen Suurmestaruuteen. Suosikki Parvelan Retu pisti pelin jännäksi Suur-Hollola-ajon tavoin ja laukkaili jo ennen lähtölinjaa. Takapareissa sen jäl...
St Michelissä vieraileville on avattu kävijäkysely. Palautteesi auttaa kehittämään meitä tapahtumaa jatkossa. Vastanneiden kesken arvotaan VIP-lippupaketti vuoden 2023 St Michel -raveihin. Kävijäky...
Maailmanmatkaajat ohjastajakilpailu on yksi St Michel -sunnuntain odotetuimmista lähdöistä. Kisaan on kutsuttu nykyisiä ja entisiä huippu-urheilijoita, jotka saavat vastaansa St Michel -ajon aiempia m...
Sunnuntaina on luvassa tiukka ja tasainen taisto St Michel -ajon 80 000 euron palkinnosta Mikkelin vauhtiradalla. Ruotsalaisvieras Mister Hercules kantaa kolmosradalta suosikin paineet, mutta eivät su...
Vuoden 2019 voittaja ja toissa vuonna kolmanneksi St Michel -ajossa ravannut Makethemark on tämän kesän vauhtimailin kahdeksas hevonen. Petri Salmelan valmentama ori on kilpaillut tänä vuonna neljästi...
St Michel -ajoon saadaan lisää ruotsalaisväriä, kun Åke Lindblom tuo nopean mailerinsa Chapuyn Mikkelin vauhtiradalle. Urallaan jo kahdesti 1.10-rajan puhkaissut ruuna hurjasteli viime startissaan Åby...
St Michel-ajo täydentyy ruotsalaisella Esprit Sisulla, joka on noussut länsinaapurin ykkössarjojen kärkikaartiin. Viime kaudella ruuna voitti STL Openin Solvallassa ja sijoittui Sundsvall Open Trotiss...
Suur-Hollola-ajon voittaja Run For Royalty on kolmas suomalaishevonen ensi viikon sunnuntain St Michel -ajoon, jossa ori sijoittui vuosi sitten vaativan juoksun päätteeksi neljänneksi. Muutaman vaikea...
Niin pienten kuin suurtenkin yritysten tilitoimisto Numerotalo on tämän vuoden St Michel -ajon yhteistyökumppani. Täysin digitaalinen tilitoimisto on ollut mukana St Michel-raveissa myös kahtena aikai...
Maailmanmatkaajat -ohjastajakilpailussa St Michel -ravien yhteydessä selviää, onnistuuko raviohjastaminen parhaiten hiihtäjältä, pesäpalloilijalta vai kenties jääkiekkoilijalta? Iivo Niskasen ravi...
St Michel -viikonloppu starttaa ensimmäistä kertaa järjestettävällä Mixed Sales -hevoshuutokaupalla perjantaina 15. heinäkuuta. Huutokaupassa myytävien hevosten lista on nyt julkaistu ja mukana on hyv...
Ruotsin menestyneimpiin valmentajiin kuuluva Daniel Redén (kuvassa) tekee välivuoden jälkeen paluun St Michel -ajoon. Tallin edustaja Mikkelin vauhtimaililla 17. heinäkuuta on viisivuotias Mister Herc...
Matias Salon valmentama huippuvireinen Global Withdrawl edustaa Suomen värejä 17. heinäkuuta ravattavassa St Michel -ajossa. Killerin Eliitissä vain Next Directionille hävinnyt ruuna otti makean voito...
Hiihdon kolminkertainen olympiavoittaja Iivo Niskanen sai raviajokortin toukokuussa ja ohjastaa kilpaa muutaman lähdön kesän aikana. Uransa avauslähdön hän ajaa Vieremän juhannusraveissa. St Michel -r...
Elitloppet-lauantaina Solvallassa sekä Sweden Cupin karsinnan että finaalin keulapaikalta vienyt italialainen Bepi Bi saapuu 17. heinäkuuta Mikkelin St Michel -ajoon tavoittelemaan 80 000 euron ykkösp...
Mixed Sales Hevoshuutokauppa on Mikkelissä järjestettävä uusi hevostapahtuma, missä on myynnissä hevosia kilpahevosista siitostammoihin, varsoihin ja raviponeihin. Huutokauppatapahtuma järjestetään Mi...
Leppävirran ruuna Next Direction on ollut St Michel -ajon kotimainen ykkösnimi kolmen viime vuoden ajan. Toissa vuonna se ravasi kuin hurmiossa Mikkelin uuden rataennätyksen ja absoluuttisen Suomen en...
Kuuma ravikesä lähestyy kovaa vauhtia ja St Michel -viikonloppuun on aikaa enää vajaat neljä kuukautta. Tapahtuman lipunmyynti käynnistyy torstaina 24.3. klo 9 osoitteessa stmichel.fi. Maaliskuun ajan...
St Michel -ajon päätähti, Ranskasta Suomeen lentokuljetuksella saapunut Face Time Bourbon näytti ylivoimaisuutensa ja voitti ravien päälähdön leikitellen. Aikaisemmin päivällä iskeneen ukkoskuuron tak...
Jotta voisimme järjestää ensi vuonna vielä paremman St Michel -tapahtuman, pyydämme sinua vastaamaan St Michel -ravien kävijäkyselyyn alla olevan linkin kautta. Kaikkien vastanneiden kesken arvomme VI...
St Michel -lauantain päälähdössä, suomenhevosten Suurmestaruudessa annettiin viimeisiä näyttöjä kuninkuuskilpailua varten ja lähtö toimi myös hyvänä katsauksena huippuoriiden päivän kuntoon. Kaksi ker...
Jo yli 60-vuotisen historian omaava kylmäveristen Suurmestaruusajo on Mikkelin St Michel -lauantain päälähtö. Kilpailu on tällä kertaa erityisen tasokas ja jännittävä, sillä mukana peräti neljä aiempa...
St Michelin juhlakirja on vauhtijuhlan arvoinen paketti Suomen suurimpiin ravitapahtumiin kuuluvan St Michelin 40-vuotishistoriikki on ilmestynyt. Vauhtijuhlan vuodet 1981 – 2020 -kirjassa käydään ...
Ravimaailman huomio keskittyy tulevana sunnuntaina 18.7. Mikkelin Kalevankankaalle, jossa kaksinkertainen Prix d'Amerique -voittaja Face Time Bourbon lähtee tavoittelemaan 1609 metrin matkan absoluutt...
Mikäli viikonloppu ei tuo mitään yllättäviä uutisia, St Michel -ajon tämän vuoden kahdeksikko on nyt selvillä. Porukan täydentää Ruotsista Stefan Melanderin tallista saapuva 6-vuotias jenkkiori Evalua...
Viime päivät ovat tuoneet St Michelin hevosrintamalle niin jobinpostia kuin uusia mielenkiintoisia nimiäkin. Aiemmin tulossa olleista italialaiset Bepi Bi ja Zacon Gio eivät saavu Mikkeliin. Uutena ni...
Suur-Hollola-ajon sunnuntaina Lahdessa komealla loppukirillä vienyt MAS Champ sai seitsemäntenä hevosena kutsun 18. heinäkuuta ravattavaan St Micheliin. "Harkitaan asiaa vakavasti", viestitti valmenta...
Härmän juhannusmailin voittaja Grainfield Aiden on St Michel-ajon kuudes kutsuttu hevonen. Hannu Korven "panssarivaunu" on niittänyt mainetta viime vuosina niin Suomen kuin Ruotsinkin puolella. Powerp...
Juhlavuoden St Michel-ajo muotoutuu maailmanluokan mittelöksi, sillä sunnuntaina ME-tuloksen Pariisissa ravanneen ranskalaisen Face Time Bourbonin (kuvassa) vastustajatkin ovat kovaa luokkaa. Viide...
17.-18. heinäkuuta järjestettävä St Michel -raviviikonloppu lähestyy huimaa vauhtia. Tapahtuman lipunmyynti starttaa keskiviikkona 23.6. klo 9.00 osoitteessa mikkelinravirata.fi ja stmichel.fi. Täl...
17.-18. heinäkuuta Mikkelin huippunopealla uusitulla kaviouralla ravattava St Michel -viikonloppu saattaa olla tänä vuonna normaaliakin hulppeampi tapahtuma, sillä ennätysradan maine on myös maailman ...
Heinäkuussa 2021 tulee kuluneeksi tasan 40 vuotta ensimmäisen St Michel -ajon järjestämisestä Mikkelin raviradalla. Juhlavuoden kunniaksi ravitapahtuman kunniakas ja värikäs historia saatetaan kirjaks...
Mikkelin raviviikonloppu huipentui suomalaisjuhliin, kun Timo Hulkkosen valmentama Next Direction oli ylivoimainen St Michel -ajossa. Voittoaika 08,9 on ravureiden absoluuttinen Suomen ennätys. Voitta...
St Michel –ravien lauantain päälähtö oli suomenhevosten Suurmestaruus, jossa nähtiin vauhtiviikonloppuun sopivasti uusi Mikkelin rataennätys. Santtu Raitalan ohjastama Evartti on noussut Kuninkuusravi...
Sunnuntain St Michel -ajo ja lauantain Suurmestaruus vievät ensi viikonloppuna luonnollisesti suurimman huomion, mutta mielenkiintoista seurattavaa riittää myös muissa oheislähdöissä. Tässä joitakin t...
Kova kahdeksikko käy Varennen 18 vuotta vanhan Mikkelin rataennätyksen kimppuun ensi sunnuntaina St Michel-ajossa. Viime vuoden ykkönen Makethemark on tiukan tehtävän edessä puolustaessaan voittoa nop...
Norjalaisomistuksessa kilpaileva Moni Viking täydentää St Michel-kahdeksikon ensi sunnuntaina. Björn Goopin valmentama 7-vuotias ravasi toukokuun lopussa Solvallassa Harper Hanoverin lähdössä kolmen k...
Torinossa kesäkuun lopussa hurjan 09,4-tuloksen ravannut Vernissage Grif saapuu St Michel -ajoon isänsä rataennätyksen rikkominen mielessään. Alessandro Gocciadoron valmentama Varennen poika voitti ke...
Ruotsalaisjenkki Missle Hill tuo vauhtia tämän vuoden St Michel -ajoon. Daniel Redénin valmentama 5-vuotias on tehnyt tänä vuonna läpimurtoa kansainväliselle huipulle. Se voitti kauden kaksi ensimmäis...
St Michel -ravien lipunmyynti starttaa torstaina 2.7. klo 9. Lippukauppaan pääset etusivun oikean reunan linkistä. Päivälipun hinta on 25 euroa. Lisätiedot lipuista, palveluista jne. sektoreitta...
Koronarajoitusten lieveneminen antaa mahdollisuuden päästää rajoitetusti yleisöä myös tämän vuoden St Michel -katsomoon. Suunnittelemme radan varren yleisöalueen jakamista kolmeen noin 450 katsojan...
Viime vuoden tapaan tämänkin vuoden St Michel-voittaja saa automaattisesti kutsun heinäkuun viimeisenä tiistaina Jägersron radalla Malmössä ajettavaan Hugo Åbergs Memoriaaliin, jonka ykköspalkinto on ...
Suomalainen metsäkonevalmistaja Ponsse Oyj on tämän vuoden St Michel -ajon pääyhteistyökumppani. Heinäkuussa Mikkelissä ravattavan St Michel -ajon ykköspalkinto on 80 000 euroa, ja lisäksi uudesta rat...
St Michel -ravivieraat käyttivät heinäkuussa Mikkelissä tapahtuman aikana rahaa yhteensä noin 4,3 miljoonaa euroa, käy ilmi TAK Researchin toteuttamasta kävijätutkimuksesta. Kokonaisrahankäyttö kasvoi...
St Michel -ravien tunnusluvut nousivat vuoden takaisesta. Sunnuntaina yleisöä oli 11 955, ja kahden päivän kokonaisyleisömäärä nousi 22 830:een. Nousua oli viime vuodesta 2,6 prosenttia. Pelivaihdo...
Tämän vuoden St Michel-ajo päättyi Ulf Ohssonin ajaman Makethemarkin kirivoittoon. Petri Salmelan valmentama ruotsalaisori kuittasi 2. ulkoa loppusuoralla ohi johtaneesta Next Directionista. Pastore B...
Kävitkö St Michelissä? Mielipiteenne on meille tärkeä ja haluamme palvella teitä entistäkin paremmin, joten osallistuthan kävijätutkimukseemme ja käy kertomassa niin ruusut kuin risutkin! http:/...
Huippukuntoon noussut Välkyn Tuisku ei antanut muille mahdollisuuksia lauantain Suurmestaruusajossa. Kimmo Taipale latasi oriilla auton takaa heti keulaan ja valjakko piti varmasti paikkansa maaliin s...
Iivari Nurminen tuuletti Salamakypärät-voittoa vuosi sitten Silentin rattailla. Salamakypärien seitsemäs osalähtö ajetaan St Michel –raveissa sunnuntaina 21. heinäkuuta. Juvalaisella Ayse...
Heinäkuun perinteinen ravikarnevaali, St Michel, kokoaa huippunimet tulevana viikonloppuna Mikkelin nopealle kaviouralle. Lauantaina ja sunnuntaina ajetaan yhteensä 24 lähtöä sekä neljä ponilähtöä. ...
Vuoden suurimmissa kotimaisissa ravitapahtumissa Mikkelin St Michelissä ja Lahden Kuninkuusraveissa Toton kohteissa on kattavasti bonusrahaa. ”Haluamme tarjota Toto-pelaajille mielenkiintoisia peli...
Ranch Kelly on yksi St Michel-ajon ja Kavionjälkiä-ohjelman tähdistä sunnuntaina. (kuva: Hippos / Lotta Kosonen) St Michel -viikonlopun tunnelmiin pääsee myös TV-lähetysten välityksellä. ...
St Michel -raviviikonlopun lauantain päälähtö on perinteinen kylmäveristen Suurmestaruusajo. Kotiradan toivona kovaan kisaan lähtee kangasniemeläisen Terho Rautiaisen ajama ja valmentama Camri, joka a...
Chief Orlando ja Makethemark saivat parhaat paikat Suomi-Ruotsi -maaotteluhengessä ensi sunnuntaina ajettavaan St Michel -ajoon. Kahdeksannen paikan 80 000 euron ykköspalkinnolla ajettavaan lähtöön sa...
Veikkaus järjestää yhteistyössä Suomen Hippoksen ja Mikkelin raviradan kanssa lauantaina 20.7. klo 12:30 - 14:00 keskustelutilaisuuden Raviurheilu ja rahapelaaminen tulevaisuudessa. Kaikille avoin kes...
Stefan "Tarzan" Melanderin kovasta kalustosta Disco Volante osallistuu ensi sunnuntain St Michel -ajoon. Keväällä Napolin Lotteria-ajossa toiseksi sijoittunut ruotsalainen ei onnistunut Elitloppetin v...
Viime vuonna toiseksi St Michel -ajossa tuloksella 1.09,6 ravannut Pastore Bob (kuvassa nro 3) nähdään Mikkelin vauhtimaililla tälläkin kertaa. Johan Untersteinerin valmentama ja Kari Lähdekorven osao...
Suur-Hollola-ajossa vahvasti toiseksi puristanut Ranch Kelly (kuvassa nro 9) ja samassa lähdössä loppusuoralla dramaattisesti isot rahat laukannut Cameron Evo ovat uusimmat nimet St Michel -ajon lista...
Huippuotteita tänä vuonna esittäneet Makethemark, Next Direction (kuvassa) ja Chief Orlando on vahvistettu ensimmäisinä hevosina 21. heinäkuuta ravattavaan St Michel -ajoon. Petri Salmelan tallin t...
Lukuisia huippuhevosia Ruotsissa valmentavan Daniel Redénin tallista nähdään edustaja tämänkin vuoden St Michel -ajossa 21. heinäkuuta. Hevosen nimi ei ole vielä selvillä, mutta kun tavoitteena on voi...
St Michel -tapahtuman oma Facebook-sivu on avattu. Perjantaihin 17.5. klo 12 mennessä sivuilla voi osallistua kahden hengen Elitloppet-risteilyn arvontaan. Kenet sinä ottaisit mukaan matkalle? Käy ...
Ylen ja Hevosurheilulehti Oy:n sopimus tuo neljä suurta ravitapahtumaa Ylen kanaville tänä vuonna. Yksi näistä on St Michel, josta tehdään noin tunnin mittainen erikoislähetys sunnuntaina 21. heinäkuu...
Keski-Suomen Betonirakenne Oy on vuoden 2019 St Michel -ravitapahtuman pääyhteistyökumppani. KSBR on vaativaan betonirakentamiseen erikoistunut yritys, joka on ollut mukana Mikkelin vauhtiviikonlopuss...
Heinäkuun puolivälissä järjestettyjen St Michel -ravien kävijätutkimus paljastaa, että tapahtuman yleisö jätti Mikkelin seudulle yhteensä noin 4,2 miljoonaa euroa. St Michelin kokonaisyleisömäärä ...
Kiitos vierailustasi St Michel –raveissa 14.-15.7.2018 Tervetuloa vastaamaan kävijäkyselyyn, joka on tarkoitettu tapahtumaan paikan päällä osallistuneille. Palautteesi auttaa meitä kehittämään St ...
Pääministeri Juha Sipilä vieraili St Michel -raveissa. Pääministeri palkitsi seremoniakehässä voittajia ja pääsi tutustumaan huippuhevoseen nimeltä Workout Wonder. Jarno Kauhasen valmentama Workout Wo...
Kenneth Haugstadin ajama Heavy Sound jyräsi St Michelin voittajaksi tuloksella 09,5/1609a ja tienasi 80 000 euroa. Mikkelissä nähtiin myös sunnuntaina yksi Suomen ennätys. Perinteinen St Michel -aj...
Tähen Toivomus voitti perinteikkään Suurmestaruusajon Mikkelissä historian toiseksi kovimmalla voittoajalla. Hurjassa vauhdissa oli myös Ranch Kelly, joka sivusi tammalähdössä Brad de Veluwen absoluut...
Jukurien Tingaling ja KooKoon Fruttifero Luca juoksevat opetuslähdön St Michel -lauantaina 1. ja 2. lähdön välissä klo 14.22. Mukana lähdössä on myös Tingalingin tallikaveri Tom Boy Poof. Kolmikko ...
St Michel -lauantain herkkupala on tuttuun tapaan kylmäveristen Suurmestaruusajo. 60 vuotta tänä vuonna täyttävä klassikkokilpailu kokoaa auton taakse nipun valtakunnan kovimpia suomenhevosia Välähdyk...
Daniel Redénin valmentama Heavy Sound lähtee vitosradalta tavoittelemaan sunnuntaina 80 000 euron ykköspalkintoa St Michel -ajossa. Helpolla Kenneth Haugstadin ajokki ei pääse, sillä sisäpuolelta tuli...
Vahvaa virettä viime starteissa esittänyt Victory Bonsai starttaa seuraavaksi St Michel-ajossa 15. heinäkuuta. Kari Lähdekorven ja Iivo Niskasen omistama ori voitti Kymi GP-päivän pitkän matkan kisan ...
Pari viikkoa sitten Norjan ravivuoden ykköskisassa toiseksi noussut Evil Enok M.E. nähdään heinäkuussa Mikkelin vauhtimaililla. Oslo GP:ssä 5-vuotias esitti parijonosta vahvan loppukirin ja kukisti ni...
Heinäkuun St Michel -ravien yhteyteen Mikkeliin kaavaillut hevosmessut eivät toteudu. Messuja järjestäneen FKS-Tapahtumat Oy:n toimitusjohtaja Marko Toivakan mukaan syynä on näytteilleasettajien vähäi...
Mikkelin Raviradan viime vuoden St Michel -raveissa suurin hiilijalanjälki syntyi yleisön saapumisesta paikan päälle. Seuraavaksi eniten hiilijalanjälkeä kasvattivat tarjottu ruoka sekä tapahtuman tuo...
St Michel -lippuja voi nyt ostaa internetistä Ticketmasterin kautta. Ticketmasterin palvelusta voit ostaa normaalien lippujen lisäksi myös VIP-lippuja St Michel -raveihin. St Michel -lippu oikeuttaa m...
Mikkelin kesän suurtapahtuma St Michel –ravit saa rinnalleen uuden messutapahtuman. Maaliskuussa avattava Saimaa Stadiumi mahdollistaa uusien St Michel -hevos- ja urheilumessujen järjestämisen ravien ...
Heinäkuun puolivälissä ravattavan St Michel -ajon panokset kasvavat tälle vuodelle. Ykköspalkinto nousee 80 000 euroon, joka on suurin vuodesta 1981 lähtien ajetun kilpailun historiassa. St Michel -aj...
St Michel -viikonloppu päästiin viemään läpi mainiossa säässä. Lauantaina tunnelmasta nautti 10 119 ihmistä ja sunnuntain yleisömäärä oli 12 411. Viikonlopun kokonaisyleisömäärä nousi näin ollen yli 2...
Viikonloppuna kaviouralle syntyneen vajoaman ongelmakohta on merkitty paalulla. Vajoama oli halkaisijaltaan noin puoli metriä ja syvyydeltään reilu 10 cm. Ensimmäisen arvion mukaan painauma oli syntyn...
Mikä meni mielestäsi hyvin? Missä olisi parantamisen varaa? Vastaa alla olevasta linkistä asiakastyytyväisyyskyselyyn. Vastanneiden kesken arvotaan VIP-lippuja vuoden 2018 St Michel -raveihin. ...
Suomessa syntynyt 6-vuotias Midnight Hour voitti St Michelin. Iikka Nurmosen ohjastama ja hänen isänsä valmentama hevonen johti mailin kilpailua alusta loppuun ja vei 70 000 euroa tuloksella 10,6a/160...
Loukkaantumisen jälkeen nopeasti huipulle palannut Camri uusi viime kesän voittonsa Mikkelin Suurmestaruudessa. Terho Rautiaisen kuntoutukseen ja valmennukseen tullut ori löi loppukirissä Välähdyksen ...
St Michel -viikonlopun pelivihjeet on julkaistu ja löytyvät päiväkohtaisesti alla olevien linkkien kautta. Käy tsekkaamassa - rahanarvoista tietoa tarjolla! Lauantai Sunnuntai...
Daniel Redénin valmentaman In Vain Sundin rattailla nähdään sunnuntain St Michel -ajossa Per Linderoth. Suomalaisille hieman tuntemattomampi nimi on ajanut tänä vuonna 29 voittoa. Kesäkuussa Linderoth...
St Michel viikonloppuna 15.-16.7. ajetaan kolme ponien suurkilpailua. Lauantain ohjelmassa on B-ponien montén Suomen mestaruus ja A-kategorian ponien Pienmestaruus ja sunnuntaina B-ponien Mini-Michel....
Suomen ja suomenhevosen juhlavuoden hyväntekeväisyyshevonen Koskelan Akseli kilpailee lauantaina Mikkelissä ja pyrkii kartuttamaan hyväntekeväisyyspottia 10. lähtönä ajettavassa tähtidivisioonafinaali...