Daniel Redénin amerikkalaisruuna Double Deceiver oli selvästi paras sunnuntain huipentaneessa St Michel -ajossa. Hyvän juoksun toista rataa pitkin saanut 6-vuotias liikkui hurjatempoisessa juoksussa maalisuoraa reippaimmin ja kuittasi 70 000 euron ykkösrahat Ruotsiin. Voittoaika 08,7 oli tismalleen sama kuin tallikaveri Don Fanucci Zetillä vuosi sitten. Kyseessä oli jo kolmas peräkkäinen 1.08-alkuinen voittoaika ja neljäs 2020-luvulla.
– Tämä on kaiketi suurin lähtö, jonka olen ohjastajana voittanut. Se tuntuu sisimmässä, Redén tunnelmoi voittajakehässä.
Suomalaisista keulaan kiihdyttänyt Callela Nelson vastasi vauhdista, mutta hurjan 05,5-aloituksen ja 07,9-vauhtisen kierroksen jälkeen sen eväät eivät enää lopussa riittäneet. Banderas Bi etsi ulospääsyä sisältä koko matkan ja tuli lopulta voittajan peesissä toiseksi ennen urheasti kamppaillutta Mellby Jokeria. Combat Fighter oli lopulta parhaana suomalaisena kuudes. Koko kärkikuusikko noteerasi vähintään 09,5-tulokset.
– Hevonen oli tänään vähän laiska ja olin hieman huolissani. Sain kuitenkin hyvä selän, ja loppukurvissa tuntui, että hyvä tästä tulee, Redén summasi ja kehui vuolaasti Mikkelin rataa ja tapahtuman ilmapiiriä.
Eugen Pylvänäisen muistoajokin päättyi Redénin valmennettavan voittoon, kun suosikki Keep Asking oli Ulf Ohlssonin ajamana omaa luokkaansa johtavan rinnalta. Voittoaika oli 10,7.
Henri Bollströmin ajama Caru (kuvassa) oli vahvin 5-vuotiaiden Varsakunkku-finaalissa. Cimallus tarjosi keulasta hyvän vastuksen.
Lancelot B.R. ratkaisi Santtu Raitalan ajamana St Michel Stayerin jo alkuvaiheessa, Tammatähden ykköseksi vyöryi saman miehen ajamana Lumi-Oosa.
Sunnuntain yleisömäärä kohosi 8352:een. Koko viikonloppuna katsojia Mikkelissä oli 17032.
kuvat: Hippos / Maisa Hyttinen