Etelä-Savon Hevosjalostusliiton järjestämä työhevosten vetokilpailu käynnistää kolmipäiväisen St Michel -viikonlopun Mikkelin raviradalla perjantaina 17.7.2026 klo 16.30.
Hiekkaesteen pituus on 100 metriä. Esteeseen on merkitty 10 metrin pituiset portaat, joita vedetään pysähtymättä kaksi kerrallaan. Kilpailussa kuorman alkupaino on ensikertaa kilpailevilla hevosilla 400 kg ja kilpailleilla hevosilla 500 kg.
Ensimmäiset kaksi porrasta vedätetään alkupainolla. Kunkin porrasparin jälkeen pidetään yhden minuutin tauko, jonka aikana kuormaa lisätään. Lisäykset ovat aina 50 kg. Kustakin vetämästään portaasta hevonen saa yhden (1) pisteen. Portailla hevonen saa pysähtyä enintään kolme kertaa. Pysähdyksen jälkeen valjakon tulee yhden (1) minuutin kuluessa jatkaa suoritusta. Neljännellä pysähdyksellä veto lopetetaan. Suoritus voidaan lopettaa myös ohjastajan päättäessä suorituksen, vaikka pysähdyksiä ei olisi ollutkaan. Sen jälkeen mitataan viimeisen vedetyn portaan ylittävä matka metrin tarkkuudella reen keskikohdasta ja kirjataan hevosen vetämät portaat ja matka ylös.
Ajajan on yksin hallittava hevosensa sekä portailla, että taukojen aikana; muussa tapauksessa veto hylätään. Avustajan käyttö on sallittua vain siirrettäessä hevosta reen toiseen päähän vetosuunnan vaihtuessa. Varusteiden korjaaminen on sallittu vain taukojen aikana. Jos valjasrikko tulee kesken suorituksen, veto keskeytetään.
Kilpailut suoritetaan tuomariston ja eläinlääkärin valvonnassa. Eläinlääkäri tarkastaa jokaisen kilpailuun ilmoitetun hevosen kunnon sekä hevosen varusteet ja valjastuksen ennen kilpailun alkua. Ontuvat tai alakuntoiset hevoset eivät saa osallistua kilpailuun. Eläinlääkäri tarkkailee kilpailusuorituksen vaikutusta hevosen rasittuneisuuteen ja tarpeen vaatiessa voi keskeyttää hevosen suorituksen.
Painavinta kuormaa vetänyt hevonen voittaa vetokilpailun, myös toiseksi ja kolmanneksi eniten vetäneet palkitaan. Näiden lisäksi paras ensikertaa kilpaileva hevonen sekä parhaan yhteistyön omaava valjakko palkitaan.