ME-jahti

Kuiper toi Daniel Wäjerstenille ensimmäisen St Michel -voiton

Uloin lähtöratakaan ei ollut este Kuiperin voitolle sunnuntain St Michel -ajossa, kun sisäpuolelta tulitettiin alku 05,5-vauhtia keulapaikasta taisteltaessa. Viimeisen takasuoran alussa taustalta kirikaistalle noussut ruotsalaisori kiri maalisuoraa parhaiten ja ehti keulasti urheasti taistelleen Diva Ekin edelle. Rajussa aloituksessa mukana sen kanssa ollut Don Fanucci Zet oli kolmas ennen parhaaksi suomalaiseksi yltänyttä Combat Fighteria.

Voitto oli Daniel Wäjerstenille ensimmäinen St Michel -ajossa. Kuiperin voittoaika oli sateen jäljiltä normaalia vaativimmissa olosuhteissa 10,7. Myös 4-vuotiaiden Eugen Pylvänäisen muistoajon voitto matkasi samaan osoitteeseen Monkey Winen punnerrettua toiselta radalta lopussa kärkeen ennen suomalaista EL Nightwishia.

5-vuotiaiden suomenhevosten Varsakunkku-finaalissa saatiin pitkästä aikaa tammavoittaja. Viksun Cikka ja Ceepra kävivät millimetritaiston, joka kääntyi maalilinjalla ensin mainitun eduksi. Kylmäveristen tammatähdeksi loimitettiin jo neljättä kertaa peräkkäin Lumi-Oosa, lämminveristen ykköseksi kiri Ginza. Ravit päättäneen St Michel Stayerin vahvin oli Dundee As.

Sateinen sää verotti sunnuntain yleisömäärää, joka oli kuitenkin ilahduttavasti 5971. Koko viikonlopun tapahtumia seurasi Mikkelissä paikan päällä 14581 katsojaa.

 

kuva: Terhi Piispa-Helistén

 

 

ME-jahti