ME-jahti

Camri tavoittelee jo kolmatta Suurmestaruuttaan

St Michel -raviviikonlopun lauantain päälähtö on perinteinen kylmäveristen Suurmestaruusajo. Kotiradan toivona kovaan kisaan lähtee kangasniemeläisen Terho Rautiaisen ajama ja valmentama Camri, joka avasi kilpailukautensa vasta viime sunnuntaina. Jämsän startti ei tuonut vielä kärkisijaa, mutta parempaa on todennäköisesti luvassa.

”Kilpailu avasi paikkoja, kun kovempia vauhteja ei harjoituksissa ole ajettu. Camri on ollut oikein hyvällä ravilla ja minusta sen pitäisi olla nyt jo ihan ennätyskunnossa”, Rautiainen sanoo vuosi sitten ennätyksellään 1.20,4 kolmanneksi Suurmestaruudessa sijoittuneesta oriista.

Vastusta Mikkelissä riittää, sillä 20 000 euron ykköspalkintoa tavoittelevat mailin matkalla myös mm. viime vuoden voittaja Tähen Toivomus, kansainvälisillä areenoillakin menestynyt Polara, sekä nousujohteisesti esiintynyt Välkyn Tuisku. Juvalta Seppo Suurosen tallista kisaan osallistuu Tuurin Toivo.

Jani Konnun kasvattama ja omistama Camri kilpaili Suurmestaruudesta Mikkelissä ensimmäistä kertaa jo vuonna 2013, ja on ollut siitä lähtien mukana joka kerralla. Suurmestariksi punkaharjulaisori on loimitettu vuosina 2016 ja 2017. Camrille on luvassa yleisön puoleltakin lauantaina vankka tuki, sillä Savonlinnan seudulta järjestetään Mikkeliin bussikuljetus.

Suurmestaruusajo ajetaan lauantain 12. lähtönä klo 18.15. Iltapäivä aloitetaan montén SM-finaalilla klo 14.13. Ohjelmassa ovat myös mm. Cartivet Meeting -finaali, lämminveristen Tammatähti ja 4-vuotiaiden suomenhevosten Pikkusuurmestaruus. Ravit päättyvät Varsakunkku-Bubbles -ohjastajakilpailuun.

 

Kuvassa Terho Rautiainen tuulettaa Camrin rattailla Suurmestaruutta kaksi vuotta sitten (kuva: Hippos / Ilkka Nisula).

ME-jahti