1 H.V. Tuuri
kasvattaja: Lootus-Talli
omistaja: Talli Tuurilla Mennään
valmentaja: Ossi Nurmonen
ohjastaja: Iikka Nurmonen
hoitaja: Tiina Turunen
Puolustava Suurmestari on ehtinyt kilpailla tänä vuonna vasta kaksi kertaa, mutta Suur-Hollola-ajon vitossija, ja varsinkin tyyli millä se päätössatasella tuli, osoitti Ossi Nurmosen oriin olevan taas vahvasti tulossa rodun kärkikuvioihin. Viime kausi kansainvälisine onnistumisineen oli loistava.
2 Vixeli
kasvattaja: Anna-Kaisa Tenhunen & Juha-Matti Smolander
omistaja: Tuultenpojat Tiimi
valmentaja: Tapio Perttunen
ohjastaja: Tapio Perttunen
hoitaja: Noora Lahti
Vixeli löi läpi rodun kärkeen viime vuonna ja voitti mm. kuninkuusravien päätösmatkan. Alkukaudelle tuli laukkojakin, mutta viime startit ravia polkenut ori on osoittanut koko ajan vahvaa virettä ja korjaillee ennätystään nyt ”oikeammille” lukemille.
3 Välkyn Tuisku
kasvattaja: Yrjö Kettunen
omistaja: Yrjö Kettunen
valmentaja: Kimmo Taipale
ohjastaja: Esa Holopainen
hoitaja: Mia Heiskanen
Vuoden 2019 Suurmestari on viihtynyt alkukauden hyvillä sijoituksilla ja juhannuksena Härmässä tuli arvokas kolmossija ennätystä hipovalla tuloksella. Esa Holopaisen nouseminen rattaille ensimmäistä kertaa tuo lisämielenkiintoa.
4 Aatsi
kasvattaja: Juhani Inkinen
omistaja: Juhani Inkinen
valmentaja: Juhani Inkinen
ohjastaja: Jarmo Saarela
hoitaja: Anna-Kaisa Nikunlassi
Aatsi on kahdentoista vuoden iästä huolimatta varsin tuore nimi suomenhevoshuipulla. Lahdessa ruuna täräytti puolta kierrosta pidemmällä matkalla uuden Suomen ennätyksen 1.20,8, joten maililla saatetaan nähdä vielä kovempaakin kyytiä.
5 Nyland
kasvattaja: Stall Avert
omistaja: Stam Team
valmentaja: Antti Ala-Rantala
ohjastaja: Antti Ala-Rantala
hoitaja: Tiina Ala-Rantala
”Tupsujalka” Nyland on värittänyt täkäläisiä kylmäverilähtöjä jo kohta pari vuotta ja edustanut Suomea kahdesti Elitkampenissakin. Ahkerasti kilpaillut ori on lyönyt tällä kaudella jo kahdesti tiskiin 1.20-alkuisen tuloksen.
6 Uljas Suomalainen
kasvattaja: Nea Interiors Oy
omistaja: Talli Nea & Merja
valmentaja: Tapio Perttunen
ohjastaja: Antti Teivainen
hoitaja: Mona Vallden
Uljas Suomalainen kipusi viime kaudella aina kuninkuuskilpailuun saakka, jossa loppusijoitus oli viides. Oslossa kansainvälisiin tehtäviin jo tuntumaa ottanut ori on kärsinyt ajoittain epävarmuudesta, mutta vauhdit ovat edelleen tallella.
7 Evartti
kasvattaja: Olli Sippola
omistaja: Talli Pajatso
valmentaja: Antti Ojanperä
ohjastaja: Santtu Raitala
hoitaja: Jutta Ihalainen
Hallitseva ravikuningas Evartti on Suurmestari kahden vuoden takaa ja viime vuoden kakkonen. Juhannuksena Härmässä ennätystä sivuavalla ajallaan 1.19,4 pohjoismaisen eliitinkin pinonnut ori tulee Mikkeliin Suur-Hollolan kakkossija vyöllään.
8 Parvelan Retu
kasvattaja: Marjo Vanninen
omistaja: Lakos Team Oy
valmentaja: Petri Laine
ohjastaja: Hannu Torvinen
hoitaja: Emmi Laine
Lahden suoritus hengästyttää katsojia vieläkin. Viime kausien menestynein suomenhevonen tavoittelee nyt 7-vuotiaana ensimmäistä Suurmestaruuttaan. Jos ravi käy alusta alkaen ja olosuhteet sallivat, ennätys siirtynee kokonaan uusille lukemille ja vastustajat ovat helisemässä.
9 Enon Vilppi
kasvattaja: Joel & Maarit Peuramäki
omistaja: Enon Talli
valmentaja: Katja Luoma
ohjastaja: Markku Hietanen
hoitaja: Jari Autio
Enon Vilppi on kilpaillut kovimpia vastaan jo pidemmän aikaa, vaikka voittosumma nousi kuusinumeroiseksi vasta viime kerran voiton myötä. Nousujohteisesti etenevä ori voi korjailla Mikkelissä ennätystään taas piirun verran paremmaksi.
10 Kujanpään Jyräys
kasvattaja: Tanja Jumisko
omistaja: Heikki Pyykkö & Jaana Väänänen
valmentaja: Heikki Pyykkö
ohjastaja: Ari Moilanen
hoitaja: Jaana Väänänen
Kujanpään Jyräys vaikuttaa olevan 14-vuotiaana elämänsä kunnossa. Kouvolassa ja Vermossa täydellä matkalla voittanut ori on mennyt Mikkelin ovaalilla 1.21-tuloksia ennenkin, joten nyt voisi olla paikka reilummallekin ennätyskorjaukselle.
Suurmestaruuden voittaja palkitaan 25.000 eurolla!
kuvat:
Aatsi, Enon Vilppi, Evartti, Uljas Suomalainen, Vixeli: Hippos / Siiri Haapalainen
H.V. Tuuri: Hippos / Juho Hämäläinen
Kujanpään Jyräys: Hippos / Iita-Maria Ahtiainen
Nyland: Hippos / Mia Mäki-Maunus
Parvelan Retu, Välkyn Tuisku: Hippos / Ida Laine