ME-jahti

Surprise Lord St Micheliin – Timoko loukkaantunut

Ranskalaistähti Timoko ei osallistu St Micheliin. Hevonen on loukannut jalkansa, ja ei pääse tulemaan Mikkeliin, kertoo Mikkelin ravirataa ranskalaishevosten hankinnassa avustava Gerard Forni. 

Listaa täydennetään suomalaisosallistujalla. Lahden Suur-Hollolassa viime viikonvaihteessa toiseksi sijoittunut Surprise Lord on kutsuttu St Micheliin ja sen omistaja-valmentaja Reima Kuisla on vastannut kyllä.

”Tulemme ilomielin Mikkeliin.St Michel on siitä hyvä kilpailu, että siinä on aina vauhtia ja uloimmaltakin lähtöradalta voi menestyä, jos hevosella vain on varaa”, Reima Kuisla kertoo.

Lisätietoja:
Kari Tiainen, toimitusjohtaja
Mikkelin Ravirata Oy
Puh. 0500 493 760, [email protected]

St Michel 2016

Kansainvälinen St Michel -ajo järjestetään 16.-17.7.2016 Mikkelin raviradalla. Vuonna 1981 perustetusta St Michel –viikonlopusta on vuosien varrella muodostunut yksi kesän suosituimmista ravitapahtumista. Vauhtijuhlassa vierailee viikonlopun aikana noin 25 000 katsojaa ja tapahtuman pelivaihto on n. 2 miljoonaa euroa. St Michel on myös suurin Mikkelissä vuosittain järjestettävä yleisötapahtuma. Raviradan viihtyisät nurmialueet ja ainutlaatuinen tunnelma houkuttelevat huippu-raviurheilunystäviä läheltä ja kaukaa.

ME-jahti