ME-jahti

Hyväntekeväisyysravuri Koskelan Akseli mukana St Michel -raveissa

Suomen ja suomenhevosen juhlavuoden hyväntekeväisyyshevonen Koskelan Akseli kilpailee lauantaina Mikkelissä ja pyrkii kartuttamaan hyväntekeväisyyspottia 10. lähtönä ajettavassa tähtidivisioonafinaalissa. 8-vuotias ruuna on voittanut tänä vuonna jo viisi kertaa ja valmentaja Jukka-Pekka Kauhanen lähtee hyvillä mielin myös lauantain koitokseen.
”Hevosella on kaikki kunnossa ja viimeistelyt ajetaan vielä keskiviikkona. Lähtöpaikka on tällä kertaa hyvä, joten menestysodotuksia on.”
Tähtidivisioonafinaalin voittaja kuittaa lauantaina 8 000 euroa.

Raviurheilun nuorisotoiminnan hyväntekeväisyyshevonen Koskelan Akseli ja Talli Pohjantähden alla ovat tehneet kaksi lahjoitusta Akselin jo tähän mennessä huikeasta hyväntekeväisyyspotista. Ensimmäisen lahjoituksen saivat Kuopion Ponikuninkuusravit 2018. Toinen lahjoitus tehtiin Nordic King-ravien yhteydessä Härmässä ja yhteensä 1 200 euron lahjoituksen saajina olivat Kaustisen, Ylivieskan, Oulun, Kainuun, Seinäjoen ja Vieremän ravinuoret. Kolmas lahjoituskohde on valittu ja 1 000 euron lahjashekin vastaanottaja julkistetaan lauantain ravien 5. lähdön voittajaseremonioiden jälkeen voittajakehässä.
Koskelan Akseli on osakkaiden ja muidenkin asiasta kiinnostuneiden tavattavissa lauantaina 2. lähdön jälkeen raviradan vierastallin vieressä olevassa aitauksessa. Paikalla on myös Koskelan Akselin valmentaja Jukka-Pekka Kauhanen ja ruunan taustajoukkoja.

Koskelan Akseli

Koskelan Akseli on raviurheilun nuorisotoiminnan hyväntekeväisyysravuri. Menestyshevonen kilpailee vuoden 2017 ajan Talli Pohjantähden alla nimissä. Talli Pohjantähden alla on liisannut Koskelan Akselin omistajiltaan Arja Korpiniemeltä ja Eero Matikaiselta vuoden 2017 ajaksi. Koskelan Akselia valmentaa ja ohjastaa Jukka-Pekka Kauhanen ja ruuna on valmennuksessa Dahlia-tallilla Iisalmessa.

Koskelan Akseli yhdessä valmentajansa Jukka-Pekka Kauhasen kanssa. (kuva: Helena Hyvämäki-Mäenpää)

Talli Pohjantähden alla- osuuksia ehtii vielä lunastamaan 50 euron arvoisina osuuksina. Maksu sisältää kimpan osakkuuden vuoden 2017 ajaksi ja muita kuluja ei osakkaalle synny. Hevosen kuukausikulujen jälkeen jäljellä jääneet tuotot lahjoitetaan jaettavaksi vuosien 2017 ja 2018 aikana valtakunnalliseen raviratojen nuorisotoimintaan. Projekti on yksi itsenäisyyden juhlavuoden Mahdollisuuksien hevonen -teoista ja sitä tukevat Suomen Hippos ry ja Hankkija Oy.

Nettisivut: www.hippos.fi/koskelanakseli 


Facebook: www.facebook.com/koskelanakseli/

Lisätietoja:
Mikkelin ravirata
Henri Talonpoika
050 538 1259
henri.talonpoika(at)mikkelinravirata.fi

Suomen Hippos ry
Helena Hyvämäki-Mäenpää
nuorisotoiminnan koordinaattori
020 760 5246
helena.hyvamaki-maenpaa(a)hippos.fi

 

 

ME-jahti