ME-jahti

Creatine ja Johnny Takter St Michelin voittajavaljakko 2015

creatine

uRotsissa valmentautuva jenkkiori Creatine ihastutti Mikkelin kansainvälisessä St Michelissä. Johnny Takterin ajama ja valmentama Creatine oli mukana huimassa 05-vauhtisessa alkumatkan kilvanajossa, mistä piittaamatta ori irtosi vielä selvään voittoon. Voittoajaksi tuli 10,3a/1609m ja ykkössija oli 70 000 euron arvoinen.

St Micheliä johti Jorma Kontion ajama Quick Fix, joka vastasi rinnalle hyökänneelle Creatinelle ja avauspuolikas mentiin hirmuista 05-vauhtia. Quick Fix väsyi hurjaan matkavvauhtiin, mutta Creatine irtosi päätöspuolikkaalla muiden tavoittamattomiin. Vahva ranskalaistamma Solea Rivelliere kiri kakkoseksi ennen viime vuoden voittajaa Reven d´Amouria. Suomalaisista parhaiten menestyi Seabiscuit, joka oli neljäs.

”Creatine on hieno hevonen, ja se teki todella upean esityksen tänään. Ori on maailmanluokan ravuri ja osoitti tänään, mihin se kykenee. Creatine tuntui todella hyvältä koko matkan ajan. Avaus oli todella kova, mutta saimme kierroksen jälkeen levätä hetken  Jorman (Kontio) Quick Fixin selässä. Pelkäsin vähän kirihevosia, mutta ei niitä lopussa ihan tuntumaan tullut”, voittajan ohjastaja-valmentaja Johnny Takter kertasi.

”Creatine ravaa todella hyvin ja on fysiikaltaan erittäin hyvä. Ori on voittanut USA:ssa suuria lähtöjä ja ravannut kovia hevosia vastaan kovissa lähdöissä. Creatine kuului USA:ssa huippuhevosiin ja tulevaisuudessa tähtään sen kanssa Elitloppetiin. St Michel –voitto oli minulle hieno asia, oli hienoa käydä Mikkelissä ja voittaa Suomessa.”

Sunnuntain toisen suurkilpailun voitti Arctic Muscles, jolla Jorma Kontio ohjasti uransa 9 979. voiton. Pohjoismaiden voitokkainta raviohjastaja Kontiota onnitteli voittajakehässä ikimuistoisella tavalla sotaveteraani Hannes Hynönen.

Suomenhevosten tammatähdessä ravikuningatar Mokomani joutui tyytymään kakkossijaan, kun oikeaan aikaan kuntonsa löytänyt Mian Mari kiri tämän ohi yllätysvoittoon. Kahden viikon päästä Joensuussa ravattavien kuningatar- ja kuninkuuskilpailun osallistujat valitaan keskiviikkona 22.7.

St Michel -viikonlopun toisena päivänä tapahtumia oli seuraamassa paikan päällä 11 800 katsojaa ja Toto-vaihdoksi tuli 1,1 miljoonaa euroa.

Tulokset
St Michel 2015

Creatine / Johnny Takter 10,3a/1609m, palkinto 70 000 euroa
Solea Rivelliere / Philippe Daugeard 10,5a, 29 000 euroa
Reven d´Amour / Hannu Torvinen 10,7a, 14 000 euroa
Seabiscuit / Mika Forss 10,9a, 6 000 euroa
Bret Boko / Ari Moilanen 11,5a, 2 000 euroa
Stormysky / Jukka Torvinen 11,6a, 1 000 euroa
Quick Fix / Jorma Kontio 11,7a, 1 000 euroa
Smilin Eli / Daniel Reden 16,1ax, 1 000 euroa

St Michelin osallistujien kommentteja

Smilin Eli, ohjastaja Daniel Reden

”Hevonen laukkasi lähtöön, koska ori oli liian paineissaan sisäradalla. Harmittaa tietysti, koska en usko, että olisimme hävinneet muuten tätä lähtöä. Harmin paikka, mutta sellaista tämä on.”

Reven d’Amour, ohjastaja Hannu Torvinen

”Hevonen oli ihan hyvä kolmas. Viimeinen kurvi oli tälle hieman hankala. Ori kuitenkin spurttasi vielä lopussa, mutta ei mahtanut mitään ranskalaiselle (Solea Rivelliere), sillä se tuli todella kovaa lopussa. Kolmas sija saatiin, mutta siihen ei voi olla ihan täysin tyytyväinen. Reven d´Amouria ei voi kuitenkaan moittia millään tavalla.”

Quick Fix, ohjastaja Jorma Kontio

”Todella hyvin päästiin heti startista liikkeelle. Sitten joutui kyllä ajamaan. Jälkikäteen näitä lähtöjä on helppo ajaa uudelleen, ja jossitella että mitä jos olisin kuitenkin päästänyt (Johnny) Takterin eteeni. Se on kuitenkin ajettu mitä on ajettu. Quick Fix oli kuitenkin tosi hyvän tuntuinen, joten uskoin siihen tänään. Vauhti oli kuitenkin tappavan kovaa tahtia koko matkan. Tuntui takasuoralla että hevonen väsyi kierroksen jälkeen. Viikonloppu on muutoin mennyt mainiosti, joten ei tässä mitään.”

Solea Rivelliere, ohjastaja Philippe Daugeard

”Hevonen lähti täysiä, mutta vauhtimme ei ihan riittänyt lähdössä, koska muut lähtivät todella kovaa. Se ei kuitenkaan haittaa, koska hevonen tulee samaa vauhtia sitten koko matkan loppuun asti eikä luovuta. Olen todella tyytyväinen hevoseen ja onnellinen toisesta sijastamme.”

Bret Boko, ohjastaja Ari Moilanen

”Hevonen oli ihan normaali ok oma itsensä, mutta lähtöpaikkamme oli ulkona ja mailin matka, niin tämä oli tekemätön paikka. ”

 

ME-jahti