ME-jahti

Bokerista uusi Suomen Suurmestari 2013

Huippukovan raviurheiluviikonlopun lauantain päälähtö suomenhevosten Suurmestaruus päättyi Bokerin voitonjuhliin. Ori kamppaili 15 000 euron arvoiseen voittoon ajalla 21,0a. Viikonlopun päälähtö St Michel juostaan huomenna sunnuntaina.

Mikkelin kaksipäiväinen huippuviikonloppu alkoi lauantaina upeassa kesäsäässä. Iltapäivän ykköslähtö oli suomenhevosten Suurmestaruus, jonka urheaksi voittajaksi kamppaili ori Boker.

Esa Holopaisen valmentama ja ohjastama ori juoksi kovavauhtisessa lähdössä keulahevosen rinnalla, mistä se jaksoi torjua loppusuoran upeassa kamppailussa hallitsevan ravikuninkaan Erikassonin. Erikasson seurasi matkalla Bokeria toisella radalla ja kiri lopussa aivan tämän kupeelle. Bokerin voittoajaksi tuli mailin matkalla 21,0a. Perinteikkään suurkilpailun ykköspalkinto oli 15 000 euroa.

”Hevonen oli niin paineissaan ennen lähtöä, että vähän huolestutti kun energiaa oli hieman liikaakin. Onneksi pysyttiin ravilla. Annettiin mennä tasaisen reipasta ja kamppailu loppusuoralla oli hieno. Boker lähti hyvin vastaamaan Erikassonille, kun se tuli rinnalle”, ohjastaja Esa Holopainen kiitteli.

Team Bokerin omistaman 10-vuotiaan seuraava tavoite on Kuopion Kuninkuusravit kahden viikon päästä.

”Hyvillä mielin Kuopioon lähdetään. Hevonen on nyt niin hyvä kuin voi olla. Toivotaan vain, että ori vain saa pysyä terveenä. Tallissa on ollut muilla hevosilla vähän flunssaa”, Holopainen sanoi.

Suurmestaruuden vetotöistä huolehtivat kärkipaikalla Pihlajan Aaroni ja Akseli Lahtinen. Avaus oli hurja 18,0a, kierros mentiin 20,5-vauhtia ja päätöspuolikas tultiin 22,0. Pihlajan Aaroni tsemppasi tasaisessa maaliintulossa kolmanneksi ennen Fransia ja alkulaukkansa upeasti paikannuta Frankoa.

Lämminveristen montén Suomen mestaruuden voitti Don Jovi Rok, jota ratsasti Nelly-Janiika Korpikoski. Viiden tuhannen euron ykköspalkinto tuli ajalla 14,6a/2100m. Voittoaika sivusi montén SE:tä.

Aamupäivällä ajettiin myös b-ponien montén Suomen mestaruus, jonka vei Remington IV Viivi Mattisen ratsastamana.

St Michelin lauantain tapahtumia oli seuraamassa 7765 katsojaa ja pelivaihdoksi muodostui 1 243 562 euroa. Ravit jatkuvat huomenna sunnuntaina klo 13:00. St Michel 2013 ajetaan sunnuntain kymmenentenä lähtönä.

Kommentteja

Lähtö videoarkistossa

Valokuvia

Tulokset

ME-jahti